Yritysten tilavalaistus

Tärkeintä valaistuksessa on näkeminen, mutta turvallisuuden kannalta myös näkyminen.

Työssä pitää tietenkin nähdä hyvin, jotta työn tekeminen sujuu parhaiten. Valaistus on todella tärkeä osa myös työssä jaksamista ja viihtymistä ajatellen.

Hyvin toteutettu valaistuksen uusiminen vähentää energiankulutusta ja laadukkaalla valaistuksella voidaan saavuttaa isojakin säästöjä. Säästöjen maksimoimiseksi tarvitaan myös toimiva ohjaus, jolloin valot ovat päällä vain silloin kun tarvitaan. Tämä mahdollistaa hyllyjen ja koneiden jne. valaistuksen vain silloin kun alueella on työntekijöitä. Automatisoitu valaistuksenohjaus parantaa myös merkittävästi työturvallisuutta ja siksi ohjauksen suunnitteluun kannattaa paneutua huolella.


Miten valaistuksen uusimista kannattaa alkaa suunnitella?

1. Valon määrän tarve
– Yleisvalaistuksen riittävyys tulee määritellä
– Työntekijöiden yksilölliset valontarpeet pitää myös tunnistaa ottaen huomioon, että eri ikäiset ihmiset tarvitsevat eri määrän valoa nähdäkseen samalla tavalla
– Valaistus on syytä suunnitella myös niin, että häikäisy on minimoitu

2. Onko kohteessa alueita, joissa valaistuksen ei tarvitse olla koko ajan päällä?
– Valaistus voidaan haluttaessa himmentää kun tiloissa ei liikuta

3. Tarvitaanko yksilöllistä valaistuksen ohjausta esimerkiksi työpisteisiin?
– Valon määrää ja myös laatua, kuten valon väriä, voidaan säätää erilaisilla ratkaisuilla kunkin oman tarpeen mukaisesti

4. Valaistus sähkökatkosten varalle
– Osaan valaistuspisteistä, esimerkiksi käytävien päihin ja ulos johtaville kulkuväylille, on järkevää asentaa akkuvarmennuksella varustetut valaisimet.

5. Oikeat valaisimet oikeaan ympäristöön
– Pölyiset, kosteat, kylmät ja kuumat tilat vaativat kukin omanlaisensa valaisimet.

AD-Luxin valaisimet ovat laadukkaita ja pitkäikäisiä. Valaistus voidaan toteuttaa myös ns. elinkaarimallilla, jolloin investointi voidaan rahoittaa säästyneellä energiakutannuksella. Teemme tästä laskelmat ja tarjouksen.

Kaikki tilat voidaan mallintaa 3D-suunnittelulla. Tämän palvelun teemme aina veloituksetta.